Kahden kaveruksen pyörämatka euroopan halki. Pitkään kytenyt unelma ajaa polkupyörillä Suomesta Euroopan eteläisimpään kohtaan on vihdoin polkaistu liikenteeseen. Varovaisen unelmoinnin sijaan on aloitettu konkreettinen valmistautuminen matkaan. Siitä hetkestä kun ensimmäisen kerran sain päähäni ajatuksen että olisi hienoa ajaa pyörällä Euroopan halki on jo useita vuosia. Välillä ajatus matkasta on tuntunut vain kaukaiselta haaveelta ja typerältä haihattelulta. En kai minä koskaan voisi tuollaista tehdä. Tiettyjen asioiden täytyy tapahtua jotta saa itsestään sen sisun ulos, joka ajaa haihattelusta tekoihin. Pitkän parisuhteen kariutuminen sai minut heräämään todellisuuteen. Maailma on ulottuvillani kunhan vain kurottaudun.
Sain vanhan kaverini innostumaan ideastani ja nyt jaamme saman haaveen: ottaa pyörät alle ja ajaa vain. Matkan tarkoitus ei ole että näkisimme Gibraltarin, tai että tekisimme mahtavan urotyön ja huikean urheilusuorituksen ajamalla tuhansia kilometrejä. Tarkoituksemme on tehdä matkaa rauhassa omaa vauhtia ja kokea vapaus siitä että voi määrätä matkan kulun ja reitin ilman bensamittareiden tuijottamista ja lippujen ostamista. Tarkoitus on myös pitää myös hauskaa, tavata mielenkiintoisia ihmisiä ja osoittaa että kuka vain voi tehdä tämän kaltaisen matkan ilman suurta fyysistä valmistautumista. Täytyy vain varata tarpeeksi aikaa. (Tosin en tiedä pystymmekö siihen, mutta yrittämään lähdemme elokuun lopussa)
Suunnitelmiimme kuuluu blogin kirjoittaminen, valokuvien ottaminen yhteistyö Bassoradion kanssa ja videopäiväkirjan teko. Matka on jo niin lähellä että perhoset vatsassa melkein kuljettaa minut meren yli Ruotsiin.

Myöpä laitettiin tuonne vasemmalle tuollanen foorumilinkki. Elikkä jos on jotain kommentoitavaa ni sinne voi laittaa juttua meille ni myö luetaan ja vastaillaan.

maanantai 3. lokakuuta 2011

Lux, helppoa kuin mikä... tai ei välttämättä.












Lasse ja Joonas  kuvauksellisina 
       Lassen (isäntämme) selkeistä ohjeista huolimatta olimme eksyneet (taas) suuren kaupungin keskustassa. Yksi äänne väärin kadun nimeä sanottaessa ohjasi meidät väärälle puolelle Luxemburgia. No aikamme harhailtuamme oikea talo löytyi ja tutut kasvot katselivat meitä aukeavan autotallin oven takaa. Viimeiset sadat metrit oli suunnistettu ruoan tuoksun perusteella. Lasagne maistui metsäsapuskojen jälkeen hyvällä ruokahalulla. Viiniäkin isäntäväki meille tarjosi ja ketä me muka olemme sellaisista tarjouksista kieltäytymään... Emme ketään. Ardennien raskaiden ylämäkien väsyttäminä olimme pian kuitenkin valmiita painumaan pehkuihin.
Luxemburgilais miehet arkiasuissaan
       Seuraavana aamuna saimme herkkuja. Kuukauden aikana oli kerennyt tulla ikävä rukiisempaa leipää kuin se mitä muulla Euroopalla on tarjota. Aamiaisella saimmekin kaurapuuroa sekä reissumies ruisleipää. Nämä erinomaiset tuotteet oli hankittu Scandinavia kaupasta, jossa myytiin kaikenlaisia skandinaavien kaipaamia perus elintarvikkeita, kuten supersalmiakkia, ruisleipää, kaurapuuroa ja sinistä lenkkiä. Aamiaisen jälkeen olimme paremmassa tikissä kuin viikkoihin. Siispä edessä oli kaupunkikierros. Tutkailimme kaupungin hienoimmat turisti valokuvaus paikat. Näitä oli lukuisia ja Luxemburg sijaitseekin huikealla paikalla. Vanhat linnakkeiden rauniot ja laaksomaiset maan muodot antavat miljöölle omaleimaisen ja arvokkaan ulkoasun.  Paikka on ennen ollut kokonaan linnoitettu ja on helppo uskoa, että se kuka on hallinnut Luxemburgia on ollut aika vahvoilla...

     Perinteisin turistikierroksen ja Scan-Shop vierailun jälkeen oli aika siirtyä hieman erilaisen kulttuurin pariin. Ilta alkoi osallistumalla paikallisen Suomi-seuran (FinLux) järjestämälle tutustumisretkelle paikallisen Bofferding- panimon tuotantotiloihin. Vierailu koostui parista esittelyvideosta, kierroksesta panimossa sekä tietysti asiaan kuuluvasta maistelutilaisuudesta. Kaukana oli se romantisoitu kuvitelma munkeista mittailemassa raaka-aineita ja lämpötiloja tarkkaan käsityönä. Nykyaikainen panimo pystyi tuottamaan tuhansia litroja olutta tunnissa muutaman miehen voimin, joten näimme lähinnä liukuhihnoja ja suuria rosterisia käymisastioita. Maistelu onnistui kuitenkin odotusten mukaisesti. Tästä jatkoimme isäntäparimme ystävällisellä opastuksella olutkulttuuriin perehtyvää iltaamme vielä Luxemburgin yöelämän keskukseen, jossa baareja ja yökerhoja sekä iloisia ihmisiä riitti aina aamun pikkutunneille saakka.
    Sunnuntaina olikin sitten ohjelmassa pääasiallisesti lepoa ja tulevien päivien reittisuunnitelman laatimista. Ilalla katsoimme vielä mainion Inception nimisen elokuvan ja kävimme nukkumaan, joten maanantai aamuna oli taas hyvä lähteä levänneenä suunnistamaan ulos kaupungista ja kohti Europa-Park huvipuistoa, jota meille kehuttiin niin paljon, että päätimme ottaa asiasta selvää. Lasse tulosti meille ystävällisesti karttoja sekä ohjeita kaupungista poistumiseen, joten selvisimme hieman pienemmällä sähläämisellä kuin yleensä.
Avulias puutyömies
    Yleensä suurimpia ongelmia meille ovat poistumiset suurista kaupungeista. Joskus on menty pelkällä kompassisuunnalla, koska ei ole ollut tietoa siitä mikä tie johtaa haluamaamme kohteeseen. Tällä kertaa kuitenkin ongelmat alkoivat vasta kaupungista päästyämme ja näin suuria probleemia emme olleet tähän asti kokeneet. Tuomas ajoi bussipysäkin tolppaa päin oheisen sarjakuvan mallin mukaisesti. No, mies oli hieman solmussa, mutta pyörän etuvanne oli täysin ajokelvottomassa kunnossa . Pienen tuumailun ja puhaltelun jälkeen oli ryhdyttävä etsimään keinoa siirtyä suurempaan kaupunkiin, josta voisi löytyä joku pyöräkauppa. Joonas löysikin yllättävän hyvin englantia puhuvan saksalaismiehen pysäkkiä lähellä olleelta pihalta halkojen teko hommista. Tämä tarjosi auliisti Tuomakselle ja ruhjoutuneelle pyörälle kyydin seuraavaan kaupunkiin, sillä aikaa kun Joonas ajoi sinne. Metlach nimisestä kaupungista emme kuitenkaan löytäneet sopivaa vannetta ja uuden vanteen etsiminen jatkuikin vasta seuraavana päivänä Saarbruckenissä. Siirtyminen tapahtui junalla ja tämä periaatteidemme vastainen myönnytys oli kova pala polkemaan tottuneille pyöräsankareille.
Tuomas maksaa huoltotoimenpiteistä vanhalle jarrulle
    Hetken etsinnän jälkeen löytyi sopiva vanne Radsport Mann nimisestä pyöräkaupasta. Täällä pelkästään saksaa puhunut vanha polkupyöräkonkari haukkui alkuperäisen vannevalintamme täysin ja sanoi että "shimanoo sen olla pitää". Ukko sääti myös ajopelin jarruja ja vaihteita, ja väitti, että "Nyt se kulkee kuin unelma". Pyöräin huollon jälkeen oli vuorossa ajurien huolto. Löysimmekin kulman takaa erinomaisen dönerpaikan josta kebab ja limu irtosi 5 euron huokeaan hintaan. Pöperöinnin jälkeen oli hankittava uusi teltta meidän kehnon laavumme tilalle. Sellainen löytyikin melko halvalla paikallisesta Trekking kaupasta.  Saarbruckenistä ajelimme siviilivehkeet päällä pois ja yövyimme pellon reunassa.
    Yhden teltassa vietetyn yön jälkeen lähdimme kohti Strassburgia. Eksyimme Phalsburgissa hieman reitiltämme pieneen kylään, josta ajattelimme lähteä pois pientä erittäin jyrkkää kinttupolkua pitkin. Erittäin ystävällinen ranskalaismies kuitenkin osoitti meille huippureitin Luetzenburg nimisen joenvarsikaupungin kautta. Mies ajeli maasturillaan edellä ja me seurasimme tyytyväisenä. Tästä viehkosta pikku kylästä ajoimme  kanaalin vartta pitkin suoraan Strassburgiin. Strassburgissa olimme taas hukassa ja taas eräs ystävällinen pyöräilypäällikkö opasti meidät oikean kanaalin varteen, jota voisimme lähteä seuraamaan ulos kaupungista oikeaan suuntaan. Jonkun matkaa ajeltuamme käännyimme hieman syrjempään yöpyäksemme. Pimeän tuloa odotellessamme söimme huippumätöt joenvarressa. Sillä aikaa kun Joonas valmisti ruokaa niin Tuomas kävi hakemassa hyvyyksiä kaupasta, niitä mäyrysimme ahnaasti upouudessa teltassamme.
     Kanaalien varsia on todella hyvä ajaa. Kilometrejä tulee melkein kuin itsestään ja maisematkin ovat melko mukavia. Näitä kanaaleja risteilee todella paljon Ranskan ja Saksan rajan tuntumassa. Yleensä kanaalin varrella kulkee asfaltoitu tie, joita olemme ajaneet hyvillä mielin. EuropaPark oli seuraava määränpäämme ja lyhyen päivän poljettuamme saavuimmekin Rust nimiseen kaupunkiin, jossa edellämainuttu, euroopan toiseksi suurin huvipuisto sijaitsee. Täältä saimme erittäin huokean tarjouksen yösijasta eräältä venäläiseltä naiselta. Näytimme kai taas hieman eksyneiltä kun tämä nainen saapui paikalle ja ilmoitti, että hänellä olisi meille sopiva yöpaikka. Yllätykseksemme pelkäksi huoneeksi luulemamme majoitus osoittautuikin huoneistoksi, jossa oli kylpyhuone, eteinen, keittiö, ja makuuhuone.  Luksushuoneistosta pulitimme vaivaiset 45 euroa/yö.
Europaparkissa kuumana päivänä saa myös viilennystä.
     Kun olimme saaneet pestyä pahimman ryöttäisyyden itsestämme pois, lähdimme huvittelemaan Europaparkiin. Lippu maksoi 36e ja se oikeutti kaikkiin laitteisiin.  Ajattelimme että aloitetaan pahimmasta ja kampesimme itsemme Silverstariin, koko euroopan suurimpaan vuoristorataan joka 73m korkeudesta syöksyy alas 130km tuntinopeutta. Pieni lusikka ei riittänyt kaaviloimaan sitä kakan määrää pois housuistamme, joka sinne tuon syöksyn alkaessa livahti. Kyytii oli mahtavaa ja tunne laitteesta pois päästyämme oli euforinen. Taarpeeksi suuren lusikan löydettyämme kiertelimme myös muissa laitteissa, mutta mikään ei enää vetänyt vertoja hopeatähdelle.  Puistossa oli panostettu muutamaan vetonaulaan ja loput laitteet olivat hieman täytteenä. Ajankohta käynnillemme oli hyvä koska sesonki oli jo ohi, näin ollen jonojen pituudet kestivät inhimillisinä.
Täältä jatkamme taas Ranskaan ja kohta edessä jo kummitteleekin pelon sekaisella kunnioituksella odottamamme Pyreneiden ylitys.
Kaatumistilasto 3-1 Joonakselle

Tässä sarjakuva Tuomaksen onnettomuudesta a'la Joonas


Joonas ja Tuomas

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Benelux hommia.

Uku sängyssään.
     No niin. Vähän on ehtinyt jo aikaa vierähtää edellisestä päivityksestä suomen kielellä, syynä lähinnä se, että kaikista odotuksista huolimatta olemme harrastaneet pääasiallisesti pyöräilyä viimeaikoina. Mutta tehdäänpä nyt sitten jonkin näköinen yhteenveto viikon tapahtumista.
    Eli Zwollessa olimme  Uku Jaatisen, joka muuten on helvetin kova jätkä( laitetaan siulle Uku se tilinumero sähköpostissa) luona yöpymässä.  Ukullahan oli melko paljon kaikenlaista opiskeluun liittyvää kiirettä viikonlopun aikana, joten hengailtiin Zwollessa melko paljon omillamme. Se sopi meille vallan mainiosti. Ukun kämppä oli perus opiskelijakämppä, jonka hän jakoi Turdyk nimisen turkkilaisen herrasmiehen kanssa. Turdyk(kavereilleen mr. T) suhtautui meihin mukavasti, vaikka tila oli kortilla. Kahden metsältä haisevan suomalaisen miehen majoittaminen ei ajatuksenakaan ole kovinkaan houkutteleva.
Tuomas lauantai aamuna valovoimaisena
     Ensimmäinen ilta meni huilaillessa. Perjantaina kävimme romanttishenkisellä illallisella kahdestaan, minkä  jälkeen liityimme Ukun ja muiden opiskelijoiden seuraan. Opiskelijoita oli ympäri eurooppaa ja sulauduimme Zwollen tuohon sekalaiseen seurakuntaan kuin sosiaaliset kameleontit.(les cameleonts social sanoo ranskalainen).  Ilta sujui rattoisasti ja annoimme suomalaisesta perusjanarista valovoimaisen ja eloisan kuvan. Lauantaina kävimme junalla Amsterdamissa. Pienen hostellihölmöilyn vuoksi visiitti jäi yhden illan mittaiseksi, mikä on aivan liian lyhyt aika tutustua moiseen miljoonakaupunkiin. Kaupunkiin joka on tunnettu monista museoistaan, eloisasta yöelämästään, polkupyöristään, coffee shopeistaan  ja syntisistä punaisten lyhtyjen kaduista. Museoista olimme lähellä käydä vodkamuseossa, mutta korkea pääsylipun hinta sai meidät jättämään väliin tämän kutkuttavan jännittävän historiallisen kokemuksen. Punaiset lyhdyt kävimme tsekkaamassa, mutta tähän huviin emme kuitenkaan osallistuneet, vaan tyydyimme tekemään havaintoja kaukaa. Amsterdam oli oiva kaupunki, me emme kuitenkaan sukeltanut sen pyörteisiin kuin syvän meren sukeltaja Mariaanien hautaan, vaan snorklailimme ujosti pinnan lähellä observoiden ja muistiinpanoja tehden.

      Edellämainitun hostellihölmöilyn takia nukuimme muutaman tovin amsterdamin juna-asemalla ja otimme aamujunan takaisin Zwolleen. Sunnuntain vietettyjen lepohetkien johdosta olimme maanantaina huikeassa pyöräily iskussa. Yleensä kun olemme pysähtyneet olemme aina jääneet yhdeksi ylimääräiseksi päiväksi. Olemme aina laiskoja lähtemään niin myös tällä kertaa. Lähtömme viivästyi noin neljä tuntia. Tämän vuoksi jäimme hieman jälkeen etenemistavoitteestamme. Hollannissa niinkuin myös saksassa tuuli oli koko ajan meille vastainen. Se toi oman hermoja kiristävän mausteensa pyöräilyyn. Toinen mielenkiintoinenkin asia voi jonkun mielestä olla se, että tuo pyöräilijöiden paratiisiksikin kutsuttu maa, on täynnä hienoja polkupyörä reittejä, jotka kiemurtelevat sokkelomaisesti risteillen, alkaen ja loppuen mitä yllättävimmässä paikoissa. Sitä ajelee kaikessa rauhassa hienoa punaisella maalilla päällystettyä sileää asfalttia ja päätyy jonkun jonkun kaupan takapihalle umpikujaan. Systeemihän toimi siellä niin, että pyöräily reiti ovat merkattu vihreillä kylteillä missä on vain joku numero. Numerolla merkataan joku tietty kiinnekohta ja jos sinulla on kartta voit kokoajan seurata menoasi näiden kiinnekohtien avulla. No, nämä kartat ovat melko tyyriitä emmekä me parin päivän vierailun vuoksi halunneet ostaa sellaista. Autoteiden kyltit opastavat seuraavaan kaupunkiin, mutta niitä ei saa ajaa. Pyöräreitit opastaa seuraavaan kiinnekohtaan, mutta kun ei ole mitään hajua että missä mikäkin kiinnekohta sijaitsee. Nooo tästä pienestä avautumisesta saattaa hidasälysempikin ymmärtää, että välillä hampaat kiristyivät ja hollantilaiset perverssit tieverkkojen suunnittelijat kirottiin helvetin alimmille tasoille. Kaikenlaisista vastoinkäymisistä selvittiin kovan kunnon, buddhalaisten mielikuvaharjoitusten sekä kulkupeliemme kääntyvien etupyörien ansiosta. 
       Belgiassa meitä odotti päivällinen Joonaksen äidin entisen työkaverin ystävän luona. Tämä mainio polkupyöräintoilija oli kreikkalaisbelgialainen mies nimeltä Nektario Keopetzis. Meidän piti vain syödä ja keskustella hieman pyöräilystä ja jatkaa matkaa, mutta Nektarion sekä hänen vaimonsa Vanessan ylenpalttinen vieraanvaraisuus sai meidät jäämään yöksi. Heillä oli myös kolme pientä lasta Lilas, Momo ja Nina. Nektariolla ja Vanessalla oli erikoisjärjestely nukkumisen suhteen jo ilman meidän tuloakin, joten me nukuimme ulkona teltassa. Tämä sopi meille tietenkin oivasti. 
        Nektario ja Vanessa olivat itse ajaneet muutama vuosi sitten Belgiasta saharaan, joten heillä oli kullan arvoisia neuvoja meidän matkamme varalle. He naureskelivat meidän suunnitelmille ja kertoivat, että reitti-valintamme ei voisi huonompi olla. Nektario pudotteli meille kullan arvoisia neuvoja jatkuvalla syötöllä, samalla kun kaitsi kahta vanhempaa mukulaa. Varsinkin Momo taisi sulattaa Tuomaksen paatuneen ja elämän koventaman sydämen. Kävimme myös De bike nimisessä polkupyöräliikkeessä huoltamassa Joonaksen kulkupeliä, jossa oli ilmaantunut jonkun näköistä vaihde ongelmaa. De biken kokenut pyörämaakari ilmoitti myös että olimme ajaneet koko matkan puolityhjillä renkailla ja nyt kun paineet ovat kohdallaan on polkeminenkin sujunut rattoisammin. Vietimme mahtavan illan Genkissä Nektarion ja hänen perheensä luona ja tuon vierailun hedelmiä pääsimme korjailemaan liikkeelle lähdettyämme.
Pyöräilypäällikkö ja Tuomas
        Belgia maana oli meille ehkä se, mistä tiesimme vähiten ja mikä oli tarkoitus olla vain tylsä välimaa ennen Luxemburgin pitstoppia. Maa kuitenkin yllätti meidät monellakin tapaa. Luulimme että tämähän on samanlainen tasainen maa kuin hollantikin, mutta Ardenneilla olivatkin rankimmat mäet mitä matkallamme on tähän mennessä vastaan tullut. Meillä olisikin mennyt tuplasti enemmän energiaa ja aikaa ilman Nektarion reitti ohjeita. Seurasimme kanaaleita jotka laskivat Mass nimiseen jokeen. Mass jokea etelään kohti Liegeä. Sieltä ulos meidät opasti paikallinen pyöräily päällikkö jonka nimeä emme tajunneet kysyä, mutta jonka kanssa Tuomaksella oli kunnia poseerata samassa kuvassa. Liegestä jatkoimme Ourthe joen vartta pitkin etelään. Nukuimme yhden yön metsästäjien passipaikalla. Yö oli täynnä kengänsiirtelijöiden kahinaa, villisikojen röhkintää ja kiimaisten peurojen mylvintää. Se jos mikä sai kaksi karskia urosta nukkumaan sikeämmin kuin koskaan. Me nukuimme kuitenkin melko huonosti. 
          Seuraavana päivänä ajoimme vallankaappaus mielessämme Luxenburgiin. Jossa insideman, Tuomaksen entinen naapuri, tohtorismies Sinkkos Lasse vaimonsa Anskun kanssa meitä jo odottikin Lasagne valmiina.

Kaatumis tilasto: Joonas 3 Tuomas 0

Lyhenteitä matkalta: Pomo = poltettu moottoripyörä
                               Mopi = mojova pieru
                               Koha = kova hanu
                               Sumu = Suomursu(yksi kengänsiirtelijöistä)

Ajotietokoneesta: matkaa takana 1990km
                            huippunopeus 63km/h
                            keskinopeus 17,5km/h
No tässä näitä. Myö jatketaa ajelua ja päivittelyä harvakseltaan.

Joonas ja Tuomas 
Kovat Hanut