Eräänä sunnuntaina jalkapallo-ottelun jälkeen, erään hyvän ystävän kanssa, päätimme mennä oluelle ja kuuntelemaan jatsia. Club liberte on sunnuntaisin paikka jossa tämän kaltaiset ambitiot voi yhdistää. Matkalla paikalle sain ajatuksen että meidän pitäisi järjestää festarit. Ystäväni inostui välittömästi ja sanoi että, hän on miettinyt samaa, mutta ei ole saanut vaan aikaiseksi järjestää. Niinpä tuumasta toimeen aloimme hoitaa asioita.
Nyt en sen syvemmälle mene tuohon tapahtumaan ja sen järjestämiseen vaan pälpätän asioista joita on tullut tuon takia mieleen. Viime aikoina olen miettinyt opiskelujen aloittamista ja sitä että mikä minusta tulisi isona. Olen aina ajatellut että se mitä teen työkseni jotenkin määrittelee minut. Kun tutustuu johonkin uuteen ihmiseen väistämättä ensimmäisen viiden minuutin aikana kysytään: "No mitä sä teet työkses". Koska työ on se mikä määrittelee ihmisen, tähän kysymykseen vastatessa, toivoisi tekevänsä jotain todella tärkeää tai mediaseksikästä. Olen itse ollut melko kauan töissä rakennuksilla. Rehellisyyden nimissä tuohon kysymykseen vastatessani olen monesti toivonut olevani jotain muuta. Olisinpa menossa jonnekin. En jää tänne. Siirryn jonnekin hienoon paikkaan töihin. Olen huolehtinut siitä mikä minusta tulee isona. Olen 25 vuotta vanha nyt pitäisi olla jo saavuttanut jotain. Mutta ihan hiljattain pääni sisällä on tapahtunut jonkinlainen murros. En ole enää kauhean kiinnostunut siitä mitä teen, tai mitä muut tekee työkseen.
Jaan ihmiset nyt karkeasti kahteen ryhmään. Niihin jotka tekevät uraa ja niihin jotka rahoittavat vain elämäänsä työn teolla. Ihmiset jotka tekevät uraa monesti tekevät vain sitä uraa. Työt seuraavat kotiin ja niitä pyörittää yötä päivää päässään. Vastuu painaa ja olo voi joskus tuntua riittämättömältä. Ystävien tapaaminen hoidetaan kalenteri varauksella. Sitten kun se ystävä tavataan, jutellaan työasioista. Toisaalta ainakin saa tehdä asioita joista välittää. Sitten on ihmiset jotka tekevät työtä, jotta voi rahoittaa vain omaa elämäänsä. Tämä voi kuullostaa raadolliselta puurtamiselta. Työ ei välttämättä anna mitään suurta mielihyvää. Joka maanantai tuntuu vittumaiselta jne. Hyvä puoli tässä on se että työt ovat on/off luonteisia. Työt loppuu kun työaika täyttyy. Tämä mahdollistaa rikkaan vapaa-ajan elämän. Se onkin tärkeää, sillä jos työ ei anna haasteita, niin ne mielekkäät asiat pitää löytyä työn ulkopuolelta. Titteleitä ja lompakon paksuutta tärkeämpää on kuitenkin se, että on sisältöä elämässään tuli se mistä tahansa.
Kuvan kaunis ystäväni kertoi minulle tarinan. Mies oli kysynyt hänen ammattiaan niin kuin aina kysytään. Hän oli vastannut olevansa roskakuski. Mies ei uskonut tähän. Ystäväni vakuutti miehelle olevansa roskakuski, vaikkakaan ei sitä ollut. Koko illan mies oli häiriintynyt jotenkin asiasta. Vaikka ystäväni olisi sanotut mitä tahansa, mistä tahansa se olisi kuitenkin aina ollut vain roskakuskin sanomaa. Kysymys onkin: mikä on tärkeää? Kun minä kerron ihmiselle olevani kirvesmies, hän saa tietää että rakennan kahdeksan tuntia päivässä jotakin. Kaikki muu minusta on nyt arviolla sen perusteella mitä teen työkseni. Premissi siitä minkälaista porukkaa on joku ammattikunta ohjaa nyt mielipiteitä. Pitäisikin keskustella ehkä enemmän siitä minkälainen ihminen on yleensä, eikä siitä mitä tekee työkseen. Unohtaa ne omat sisäiset lukot. Ottaa ihmiset tyhjinä kankaina vastaan ja maalata kuva sen mukaan mitä tietää ei sen mukaan mitä luulee tietävänsä.
Koska työni on vain väline ei päämäärä, minulle tärkeintä ehkä onkin viettää aktiivista elämää työn ulkopuolella. Tehdä juuri niitä asioita mitä on aina halunnut tehdä. Festivaalit on aina ollut juttu, mitä olisin halunnut järjestää ja nyt niitä järjestellään. Polkupyörä matka Euroopan halki on ollut pitkään unelma ja nyt sekin on toteutumassa. Pitää tarttua kiinni unelmiin ja lunastaa ne odotukset, joita on joskus itselleen asettanut. Jos on unelmatyössään ja elää parasta aikaa elämässään, niin pitää siitä kiinni sitten. Minä olen nyt kirvesmies, ensi viikolla saatan olla puuseppä, sitä seuraavalla voin olla ikkunanpesijä, tai siivooja. Mutta kokoajan olen mies, joka seuraa unelmiaan.
Joonas
Miun veikka kirjottaakii aika kivasti :)
VastaaPoistaTunsin piston sydämessäni..Miulle työ on se mikä kulkee koko ajan mukana, mutta luulen, että jos en oikeesti tykkäis siitä työstä niin ei se olis mukana ajatuksissa koko aikaa..Toivottavasti kuitenkin ystävien kanssa pystyn puhumaan muistakin asioista tai toivottavasti miun ystävät osaa sanoa miulle, että nyt ei olla töissä. Mutta mikä tärkeintä unelmista ei saa luopua ja niitä pitää aina olla :)
VastaaPoista