Espanjan poikkileikkaus

Le 6 ravintolan omistajat ja Joonas

    Melko vähän on virrannut vettä Riu Corbi joessa siitä, kun viimeeksi päivitimme blogia Perpignanista. Meidänhän oli tarkoitus lähteä kyseisestä kaupungista rasvatun salamin lailla nopeasti ja livakasti Pyreneitä ylittämään. Aamulla huomasimme kuitenkin, että kaikkien järjesteltävien asioiden hoitaminen olisi liian tuskallista pyörien kanssa, joten päätimme lepuuttaa vielä toisen päivän mukavassa espanjalaista tunnelmaa huokuvassa ranskalaiskaupungissa ja hoitaa asiat jalkapelissä.
     Mieleenpainuvin tapaus Perpignanissa on ehkä koko universumin, ellei jopa koko Ranskan kovin hanu, Le 6 ravintolan omistaja, jonka nimeä emme lähtöhötäkässä tajunneet kysyä Kelpo mies, jonka komeat handlebar viikset häviävät ainoastaan Lemmy Kilmisterin omistamille reisiharjoille. Mies oli ystävällinen kuin mikä ja ravintolaa hallinoidessaan saattoi puikata silloin tällöin naapurikauppaan leipäostoksille, ohikulkijoiden kanssa jutustelemaan, tai mille tahansa sekalaiselle tarpeelliseksi katsomalleen asialle. Hän neuvoi meille kaupungin parhaita paikkoja, täytti vesipullot lähtiessämme ja tarjoili ilmaiset kahvit kaupan päälle.

Komeaa maisemaa pyreneiltä

     Pyreneden ylitys onnistui meiltä odotuksiemme vastaisesti leikiten. Reitillemme ei osunut hieman yli 700m korkeampia nousuja, ja Pyreneet olikin ylitetty parissa päivässä. Olimme varautuneet suurella määrällä ruokaa ja muita tarvikkeita, jos joutuisimme olemaan eristyksissä pitkään normaalista sivilisaatiosta, mutta tällainen skenaario ei peloistamme huolimatta päässyt toteutumaan. Ajattelimme että pahimmat nousut olisivat olleet tässä ja meille koittaisi kissan päivät Barcelonan jälkeen... Näin ei kuitenkaan käynyt.

Francisco ja Mircha kinkkubaarissa

   Pienissä päissämme pohdimme, että Barcelonaan ajaminen olisi todella ärsyttävää, joten jäimme lähijuna etäisyydelle Granollersiin huokeaan hotelliin kolmeksi yöksi. Granollersissa tapasimme mielenkiintoisen kaksikon, Mircha nimisen Romanialaissyntyisen miehen, sekä Kanadalaisespanjalaisen Franciscon. Näiden herrasmiesten kanssa istuimme lauantai-iltaa, söimme, joimme ja viihdyimme. Mircha kertoi mielenkiintoisen tarinan lainelaudalla suorittamastaan paosta Ciaucescun Romaniasta 80-luvulla, epäilyksettä eräs elämämämme uskomattomista ja hienoimmista tarinoista. Barcelonaan teimme iskun sunnuntaina, joka tottakai oli hieman väärä ilta mennä paikalle, mutta ajattelimme, että ei olisi väliä sillä ketä muita siellä olisi, kunhan itse olisimme paikalla. Aamulla takaisin hotelille haahuillssamme päätimme ottaa varaslähdön lepuuttamisessa ja nukuimme pysäkin jos toisenkin ohi. Väsynyt matkamies kuitenkin löytää hotellille niin kuin porsas kotiin roudan ollessa kuljettajana. Seuraava päivä meni aivan harakoille, ja syöminenkin pääsi hieman unohtumaan.

Yksi Barcelonan matkamme nähtävyyksistä oli
erotiikkamuseo

    Toisen päivän krapula ja edellisillan laiskuus ruokailussa teki seuraavasta päivästä ehkä matkamme tuskaisimman tähän asti. Etenimme runsaat 60 kilometriä ja paineet alkoivat kasautua koska olimme varanneet lentoliput Suomeen ja aikataulumme oli melko tiukka. Kaksi viikkoa ja reilut 1300 kilometriä Espanjan vuoristoisessa maastossa vaikutti tuon päivän jälkeen haaveilta. Pyörä kuitenkin alkoi kulkea seuraavina päivinä mukavammin ja etenimme hyvää vauhtia kohti päämääräämme. Yöpymisessä aloimme lipsua sissitoiminnasta ja lämimme telttamme pystyyn missä sattui. Eräänä aamuna heräsimme savun hajuun, kun telttamme oli oliivipuu pellolla. Läheisten puiden alla oli aloitettu lehtien poltto, jotta puut saisivat käytettyä kaikki kuivan maaperän ravintoaineet hyödyksi. Seuraavana aamuna nukkuessamme appelsiinipuukentällä, heräsimme haulikon laukauksiin, kun vapaapäivänään appelisiinin poimijat kampesivat metsästämään puiden katveessa asustelevia jäniksiä. Tuomas tapasikin erään haulikkomiehen aamuvirtsareissullaan, mies vain hyssytteli Tuomasta, jotta läheinen Väiski ei pääsisi karkuun. Seuraavana aamuna heräsimme paikallisen leatherfacen aloittaessa päiväntyönsä, telttamme holleilla jonkin asteiset moottorisahasankarit aloittivat puuhommansa, ja me omat aamurutiinimme.
    Pinosa nimisessä pikkukaupungissa yövyimme hostellissa. Pääsimme pesemään viikon aikana kerääntyneen saastan kehoistamme ja nukkumaan puhtaisiin lakanoihin. Hostellissa asioiminen oli hieman hankalaa, sillä vain yksi ihminen puhui englantia ja hänkin melko huonoa sellaista. Tämä henkilö oli vastuussa hostellin yhteydessä toimivan kaupan leipätiskin toiminnasta, sekä huoneiden siivoamisesta. Toinen henkilö, joka ei tajunnut sanaakaan  englantia oli vastuussa kassasta ja hostelliin kirjautumisesta. Sitten tämä englantia osaava henkilö sukkuloi puhumassa meille englantia ja selittämässä kassalle mistä on kysymys, sekä antamassa leipää sitä ahnaasti odottaville ihmisille. Nämä ihmiset maksoivat leipänsä kassalle jossa kielirajoitteinen neitokainen kuunteli englantia puhuvaa  henkilöä, soitti paikan omistajalle ja hoiti kassaa, samalla selittäen meille ettei ymmärrä mitään mitä puhumme. Me katselimme hölmönä ja odotimme että josko saisimme huoneen vaiko emme. Lopulta saimme huoneen ja pääsimme huoltamaan itseämme ja pesemään vaatteitamme.

Myöhäisillan suihkuhetki

     Espanja on ollut maisemaltaan aavikkomaista ja vuoristoista, rujosti kaunista. Olemme ohittaneet mielenkiintoisia paikkoja, mutta (ehkä jopa voisi sanoa) koti-ikävämme vuoksi asettamamme aikataulun johdosta, emme ole juurikaan  kerenneet pysähdellä nauttimaan aurinkorantojen ja komeiden kaupunkien antimista. Almerian jälkeen käytännöllisesti katsoen ajamme läpi turistikohteiden Gibraltarille asti. Tässä on se hyvä puoli, että olemme voineet käydä uimassa meressä ja peseytyä rantojen suihkuissa. Huono puoli on se, että hintataso tällä alueella on huomattavasti muuta Andalusiaa korkeampi. Eilen illalla päätimme käydä ravintola-illallisella ja sitä ennen keräsimme paikallisten "ihailevia" katseita pienellä suihkutuokiollamme. Illallinen oli makoisa ja huurteiset oluet nostivat matkamiehen mielialan korkealle. Kun mahat olivat täynnä leiriytyminen kiinnosti meitä kuin korput hampaatonta mummoa. Räväytimmekin teltan pystyyn erään tehtaan takapihalle ja nukuimme tyytyväisinä pitkään koska aamusta satoi kaatamalla.
  Nyt olemme iskuetäisyydellä Malagaan, pidämme sadetta agressiivisen vanhan miehen ravintolassa ja kirjoitamme tätä blogia. Matkaa on jäljellä noin 274k, joten reissu on lopuillaan, mutta päivitellään jahka keritään.

Maisemaa välimeren rannalta

Tomaatti viljelmää etelä-espanjassa

Joonas ja Tuomas