Benelux hommia.

Uku sängyssään.

     No niin. Vähän on ehtinyt jo aikaa vierähtää edellisestä päivityksestä suomen kielellä, syynä lähinnä se, että kaikista odotuksista huolimatta olemme harrastaneet pääasiallisesti pyöräilyä viimeaikoina. Mutta tehdäänpä nyt sitten jonkin näköinen yhteenveto viikon tapahtumista.

    Eli Zwollessa olimme  Uku Jaatisen, joka muuten on helvetin kova jätkä( laitetaan siulle Uku se tilinumero sähköpostissa) luona yöpymässä.  Ukullahan oli melko paljon kaikenlaista opiskeluun liittyvää kiirettä viikonlopun aikana, joten hengailtiin Zwollessa melko paljon omillamme. Se sopi meille vallan mainiosti. Ukun kämppä oli perus opiskelijakämppä, jonka hän jakoi Turdyk nimisen turkkilaisen herrasmiehen kanssa. Turdyk(kavereilleen mr. T) suhtautui meihin mukavasti, vaikka tila oli kortilla. Kahden metsältä haisevan suomalaisen miehen majoittaminen ei ajatuksenakaan ole kovinkaan houkutteleva.

Tuomas lauantai aamuna valovoimaisena

     Ensimmäinen ilta meni huilaillessa. Perjantaina kävimme romanttishenkisellä illallisella kahdestaan, minkä  jälkeen liityimme Ukun ja muiden opiskelijoiden seuraan. Opiskelijoita oli ympäri eurooppaa ja sulauduimme Zwollen tuohon sekalaiseen seurakuntaan kuin sosiaaliset kameleontit.(les cameleonts social sanoo ranskalainen).  Ilta sujui rattoisasti ja annoimme suomalaisesta perusjanarista valovoimaisen ja eloisan kuvan. Lauantaina kävimme junalla Amsterdamissa. Pienen hostellihölmöilyn vuoksi visiitti jäi yhden illan mittaiseksi, mikä on aivan liian lyhyt aika tutustua moiseen miljoonakaupunkiin. Kaupunkiin joka on tunnettu monista museoistaan, eloisasta yöelämästään, polkupyöristään, coffee shopeistaan  ja syntisistä punaisten lyhtyjen kaduista. Museoista olimme lähellä käydä vodkamuseossa, mutta korkea pääsylipun hinta sai meidät jättämään väliin tämän kutkuttavan jännittävän historiallisen kokemuksen. Punaiset lyhdyt kävimme tsekkaamassa, mutta tähän huviin emme kuitenkaan osallistuneet, vaan tyydyimme tekemään havaintoja kaukaa. Amsterdam oli oiva kaupunki, me emme kuitenkaan sukeltanut sen pyörteisiin kuin syvän meren sukeltaja Mariaanien hautaan, vaan snorklailimme ujosti pinnan lähellä observoiden ja muistiinpanoja tehden.

      Edellämainitun hostellihölmöilyn takia nukuimme muutaman tovin amsterdamin juna-asemalla ja otimme aamujunan takaisin Zwolleen. Sunnuntain vietettyjen lepohetkien johdosta olimme maanantaina huikeassa pyöräily iskussa. Yleensä kun olemme pysähtyneet olemme aina jääneet yhdeksi ylimääräiseksi päiväksi. Olemme aina laiskoja lähtemään niin myös tällä kertaa. Lähtömme viivästyi noin neljä tuntia. Tämän vuoksi jäimme hieman jälkeen etenemistavoitteestamme. Hollannissa niinkuin myös saksassa tuuli oli koko ajan meille vastainen. Se toi oman hermoja kiristävän mausteensa pyöräilyyn. Toinen mielenkiintoinenkin asia voi jonkun mielestä olla se, että tuo pyöräilijöiden paratiisiksikin kutsuttu maa, on täynnä hienoja polkupyörä reittejä, jotka kiemurtelevat sokkelomaisesti risteillen, alkaen ja loppuen mitä yllättävimmässä paikoissa. Sitä ajelee kaikessa rauhassa hienoa punaisella maalilla päällystettyä sileää asfalttia ja päätyy jonkun jonkun kaupan takapihalle umpikujaan. Systeemihän toimi siellä niin, että pyöräily reiti ovat merkattu vihreillä kylteillä missä on vain joku numero. Numerolla merkataan joku tietty kiinnekohta ja jos sinulla on kartta voit kokoajan seurata menoasi näiden kiinnekohtien avulla. No, nämä kartat ovat melko tyyriitä emmekä me parin päivän vierailun vuoksi halunneet ostaa sellaista. Autoteiden kyltit opastavat seuraavaan kaupunkiin, mutta niitä ei saa ajaa. Pyöräreitit opastaa seuraavaan kiinnekohtaan, mutta kun ei ole mitään hajua että missä mikäkin kiinnekohta sijaitsee. Nooo tästä pienestä avautumisesta saattaa hidasälysempikin ymmärtää, että välillä hampaat kiristyivät ja hollantilaiset perverssit tieverkkojen suunnittelijat kirottiin helvetin alimmille tasoille. Kaikenlaisista vastoinkäymisistä selvittiin kovan kunnon, buddhalaisten mielikuvaharjoitusten sekä kulkupeliemme kääntyvien etupyörien ansiosta. 

       Belgiassa meitä odotti päivällinen Joonaksen äidin entisen työkaverin ystävän luona. Tämä mainio polkupyöräintoilija oli kreikkalaisbelgialainen mies nimeltä Nektario Keopetzis. Meidän piti vain syödä ja keskustella hieman pyöräilystä ja jatkaa matkaa, mutta Nektarion sekä hänen vaimonsa Vanessan ylenpalttinen vieraanvaraisuus sai meidät jäämään yöksi. Heillä oli myös kolme pientä lasta Lilas, Momo ja Nina. Nektariolla ja Vanessalla oli erikoisjärjestely nukkumisen suhteen jo ilman meidän tuloakin, joten me nukuimme ulkona teltassa. Tämä sopi meille tietenkin oivasti. 

        Nektario ja Vanessa olivat itse ajaneet muutama vuosi sitten Belgiasta saharaan, joten heillä oli kullan arvoisia neuvoja meidän matkamme varalle. He naureskelivat meidän suunnitelmille ja kertoivat, että reitti-valintamme ei voisi huonompi olla. Nektario pudotteli meille kullan arvoisia neuvoja jatkuvalla syötöllä, samalla kun kaitsi kahta vanhempaa mukulaa. Varsinkin Momo taisi sulattaa Tuomaksen paatuneen ja elämän koventaman sydämen. Kävimme myös De bike nimisessä polkupyöräliikkeessä huoltamassa Joonaksen kulkupeliä, jossa oli ilmaantunut jonkun näköistä vaihde ongelmaa. De biken kokenut pyörämaakari ilmoitti myös että olimme ajaneet koko matkan puolityhjillä renkailla ja nyt kun paineet ovat kohdallaan on polkeminenkin sujunut rattoisammin. Vietimme mahtavan illan Genkissä Nektarion ja hänen perheensä luona ja tuon vierailun hedelmiä pääsimme korjailemaan liikkeelle lähdettyämme.

Pyöräilypäällikkö ja Tuomas

        Belgia maana oli meille ehkä se, mistä tiesimme vähiten ja mikä oli tarkoitus olla vain tylsä välimaa ennen Luxemburgin pitstoppia. Maa kuitenkin yllätti meidät monellakin tapaa. Luulimme että tämähän on samanlainen tasainen maa kuin hollantikin, mutta Ardenneilla olivatkin rankimmat mäet mitä matkallamme on tähän mennessä vastaan tullut. Meillä olisikin mennyt tuplasti enemmän energiaa ja aikaa ilman Nektarion reitti ohjeita. Seurasimme kanaaleita jotka laskivat Mass nimiseen jokeen. Mass jokea etelään kohti Liegeä. Sieltä ulos meidät opasti paikallinen pyöräily päällikkö jonka nimeä emme tajunneet kysyä, mutta jonka kanssa Tuomaksella oli kunnia poseerata samassa kuvassa. Liegestä jatkoimme Ourthe joen vartta pitkin etelään. Nukuimme yhden yön metsästäjien passipaikalla. Yö oli täynnä kengänsiirtelijöiden kahinaa, villisikojen röhkintää ja kiimaisten peurojen mylvintää. Se jos mikä sai kaksi karskia urosta nukkumaan sikeämmin kuin koskaan. Me nukuimme kuitenkin melko huonosti. 

          Seuraavana päivänä ajoimme vallankaappaus mielessämme Luxenburgiin. Jossa insideman, Tuomaksen entinen naapuri, tohtorismies Sinkkos Lasse vaimonsa Anskun kanssa meitä jo odottikin Lasagne valmiina.

Kaatumis tilasto: Joonas 3 Tuomas 0

Lyhenteitä matkalta: Pomo = poltettu moottoripyörä

                               Mopi = mojova pieru

                               Koha = kova hanu

                               Sumu = Suomursu(yksi kengänsiirtelijöistä)

Ajotietokoneesta: matkaa takana 1990km

                            huippunopeus 63km/h

                            keskinopeus 17,5km/h

No tässä näitä. Myö jatketaa ajelua ja päivittelyä harvakseltaan.

Joonas ja Tuomas 

Kovat Hanut

In english please?

       It has been three weeks from the day we left Copenhagen. There we met great people who asked if we could write some stuff in english also. We promised that we would, and this is us keeping that promise. After Copenhagen we have ridden approximately 800km and now we are in Genk, Belgium visiting this friendly great couple Nektarios and Vanessa. I'm sitting on Nektarios computer writing this stuff and after I get my parts done Tuomas will come and add his stuff and correct my mistakes:)
      From leaving Pekka and other people behind in Copenhagen we cycled very late into the night and were trying to find a place to crash. We couldn't sleep in the woods cause danish people build fences around their forests so we were forced to sleep in a public restroom near Rodhavne. First we were thinking how low can we go but the handycapped/female toilet was very clean and spacious. After a goodnight sleep in a toilet we went onward with a ferrie to germany. In germany at first the roads kind a worried us because we didn't know how it would be driving on the side of them. But there usually is great little bicycleroads on the side of every main road so it was pretty simple even for guys like us. We spent couple nights in Kiel at our old highschool friends cousins place. Henni was his name. Lasse(our old friend) and Timo(Lasses other cousin) came by too and we had great time. We saw some tourist attractions some bars and last but not least Conan 3D (spoken in german). We felt like we had to leave too soon though we left one day later than we thought we would.
       For the landscape the northern Germany is a nice place to ride cause its pretty flat but cause of that its very windy also. I think that we experienced the hardest kilometres to this date in Germany cause of the  hard winds. In sweden there were some of hills and there are lots of hills to come. But the hills are like the taxes of bicycling. You allways get something back from them. After going uphill you usually know theres a downhill waiting. But when the wind is against you it's like someones fucking with you really bad.

Cat

        After three days padling against the wind we crossed the border to netherlands. We stayed in my friend Ukus dorm. He is an exchance student in Zwolle from Helsinki. First night we were too tired to do anything else than wash our clothes. On friday we went out with his friends. They showed us the best parts of the town. We had nice evening with them. Next day we took a train to Amsterdam. Next morning we took one back. We had fun. We pretty much rested the whole sunday in Zwolle and left Uku(our host) on monday. Then we started vigorous cycling to Belgium. The maze like biking network in netherlands got on our nerves and we would like to take this opportunity to send a nice f*ck you to the designer of  that system. Its almost impossible to orienteer there without the expensive biking maps. We were happy to get out of Netherlands, though theres nothing wrong with the people in there.
        Arriving to Belgium pretty much brings us to this day so Nektario thanks for having us and all you people who has crossed paths with us it's been fantastic and we will keep on going for a couple of months now. May our paths cross again and until that may our updates be frequent.

Saksaa ristiin rastiin.

Kuva yöpaikkamme sisätiloista tanskassa

Jatketaan siitä mihin jäätiin. Lähdettiin sieltä Kööpenhaminasta ajelemaan noin  viikko sitten. Tanskan metsissähän on se huono puoli, että niitä on niin vähän, siksi ne kaikki ovat aidattu. Niihin ei tällainen erä-henkinen maailmanmatkaaja saa tunkeutua. Tämä metsien ja ihmisten perverssi rajoittaminen aiheutti sen että, emme voineet leiriintyä normaalisti. Neuvokkaina poikina löysimme pysähdyspaikalta yleisen käymälän. Ulko- ja miesten puolella haju oli luotaantyöntävä ja hetken mietimme, että kuinka alas tässä ollaan vajoamassa. Inva-wc/naisten wc oli kuin toista maata. Ei kun pyörät lukkoon tavarat sekä ukot sisään ja unta palloon.

Seuraavan päivänä päivänä menimme lautalla noin puolen tunnin matkan Saksaan, lautalla meidän lisäksi oli lukuisia autoja ja pyöräilijöitä sekä yksi juna. Puttgartenista(lautan satama saksassa) ajoimme noin 120 km Kieliin. Matkasta osa muodostui meidän ajoittaisista suunnistus vaikeuksistamme.  Kielissä meidät otti vastaan ystävällisesti selkävaivainen Henrik Schorchewski(Henni), vanhan koulutoverimme serkku. Paikalle saapui myös toinen ystävämme serkku Timo Lääperi.  Dönerkebabit syötyämme olimmekin melko valmiita nukkumaan menoon.

Viiksimiehen tähystystorni

Seuraavana päivänä Timo herätti meidät aikaisin aamulla, jotta pääsimme käymään Kielin torilla. Timolla oli suuri himo savustettuihin rapuihin, joiden hinta Kielissä on Munsteriin(Timon kotikaupunkiin) verrattuna selvästi huokeampi. Torilla oli erittäin paljon kojuja, joissa myytiin mm. paikallisia erikoisuuksia, erikoisin kaikista ehkä savustettu lehmän utare.  Pääsimme myös katsomaan paikallisia nähtävyyksiä. Tästä alkaakin sotahistoriallinen osuutemme. Kielin nähtävyydet olivat pääosin I ja II maailmansodan sukellusveneveteraaneille osoitettuja muistomerkkejä. Pääsyy tähän lienee se, että Kielissä kukoistaa terästeollisuus suurelta osin sotien aikaisten sukellusveneiden rakentamisen johdosta. Yksi iso monumentti oli myös tähystystorni jonka itse herra Hitler oli aikoinaan vihkinyt käyttöön. Tämä ei ole välttämättä Kielin  asukkaiden mielimuisto, mutta torni on silti vakuuttavan näköinen ilmestys ja sieltä on mahtavat näköalat kaupungin yli. Koska nyt ollaan aiheen piirissä niin lisättäköön tähän myös Jääkärimuistomerkki jossain random kaupungissa Kielin ja Bremenin välissä. Törmäsimme opasteeseen sattumalta ja ajattelimme että käydäänpä katsomassa. Katu jolla muistomerkki sijaitsi oli nimetty osuvasti Finnische Alleeksi.  Sotahistoriallinen osuus nro. yksi on päättynyt.

Joonas ja Timo yksipäisen kotkan varjossa

        Kielin yöelämääkin pääsimme Lauantaina katselemaan, sen jälkeen kun ystävämme Lasse oli vihdoin ja viimein saapunut päämajastaan Duissburgista. Lähdimme hiukan myöhään ja missasimme Hennin suosittelemat Reggaekemut ja ilta oli melko fiasko. Lassea oli silti hauska nähdä... Hyvä Lasse. Viikonlopun kruunasi kuitenkin sunnuntai-illan elokuvaelämys: Conan 3D saksaksi puhuttuna. Miehistä toimintaa miehisille miehille.
Maanantaiaamuna Henni oli valmistanut meille mestareiden aamiaisen läheisen leipomon suosiollisella avustuksella. Lähtö sujui kuin itsestään. Saksa  oli pyöräilyyn erittäin hyvin sopiva maa muuten, mutta tuuliolosuhteet olivat erittäin läheltä tuota Aunuksen Karjalaa.  Seuraava välipysäkkimme Glukstadt oli mahtava, hieman Hangon oloinen pikkukaupunki Elben rannalla, jossa yövyimme Jugend Faberge ketjun hostellissa.

Glukstadt kauniina illan hämyssä

        Nyt täytyy ottaa uusi kappale vain tuon kyseisen ketjun haukkumista varten. Hostelliin saavuttuamme kaikki näytti ihan mukavalta. No, kuinkas sitten kävikään. Vastaanotossa ollut nuorehko herra hoiti asiansa suht sujuvalla englannin kielellä ja antoi meille erinäisiä papereita allekirjoitettavaksi, jotta olisimme oikeutettuja vastaanottamaan (korvausta vastaan luonnollisesti) jonkinlaiset todella viralliset kortit (pahviläpyskät), jotka avaisivat sitten meille portit heidän lukuisiin hostelleihinsa ympäri maailmaa.Näistä maksuista tai korteista ei tietenkään ollut varauksen yhteydessä mitään puhetta. Ilta oli kuitenkin jo pitkällä ja matkamiehet väsyneitä, joten olimme pakotettuja taipumaan heidän sääntöihinsä. Niinpä saimme pyörämme varastoon talteen ja avaimet varaamaamme kahden hengen huoneeseen omalla suihkulla ja wc:llä, tai niin ainakin luulimme.Oven avattuamme huomasimme kuitenkin, että suihku ja wc puuttuivat, mutta kompensaatioksi meille oli annettu pari ylimääräistä sänkyä ja yksi saksalainen mies. Mies vaikutti kyllä oikein mukavalta ja oli itsekin pyöräretkellä, mutta periaatteen vuoksi oli aika palata vastaanottopöydän ääreen.

Kummassa lienee enemmän poweria?

       Samainen kaveri oli yhä päivystämässä ja saikin järjestettyä meille varaamaamme vastaavan huoneen. Ja mikä parasta, hintaakin tuli siinä samassa 12€ enemmän kuin aikaisemmin oli sovittu. Häpeäksemme täytyy myöntää, että ilmeisesti matkan ja viikonlopun rasitukset painoivat meitä vielä sen verran, että tämänkin maksoimme suht mukisematta päästäksemme vain lepäämään rauhassa. Tarkoituksenamme oli hyödyntää paikan mainostamaa ilmaista Wi-Fi yhteyttä ja siirtyä sitten huilihommiin. Yllätys oli suuri kun huomasimme, ettei tämäkään asia onnistunut, vastaanottovirkailijan todettua, ettei heillä ole verkon salasanoja. Oivallista. Eli oli aika siirtyä nukkumaan. Seuraavaksi saimme sitten huomata, ettei tämäkään tulisi onnistumaan aivan suunnitelmien mukaisesti. Meidän lisäksemme talo oli nimittäin täynnä ilmeisesti jonkinlaiselle leirille osallistuneita lapsia. Nämä pitivät luonnollisesti aikamoista älämölöä iltamyöhään saakka, ohjaajiensa kielloista suuremmin piittaamatta. Aamiaisella sama meno jatkui ja tuntuikin että oikea lepo, ainakin hermoille, alkoi vasta kun pyörämme kaartoivat pois tuon matkamme toivottavasti surkeimman yöpaikan pihasta.
      Nyt kun suurimmat vihan tunteet ovat paikkaa kohtaan purettu voi elämä jatkua. Glukstadtista pääsimme, miellyttävällä tuoksulla varustetun, lossin avulla yli Elben.  Seuraavan yömme vietimme Österholz-Scharmbeckissä mahtavassa pikku hotellissa, joka tarjosi sen mitä lupasi ja vielä halpaan hintaan. Paikan omistaja "Bruno" oli melko päällikkö eläjä. Mies ei vaikuttanut siltä että häntä juuri mikään kiinnostaisi mitä hotellissa, tai missään tapahtuu, silti tiesi kaiken. Huone oli erikoinen mutta toimiva ja aamiainen maittava. Kaupunki itsessään oli sokkeloinen ja hauska pikku kaupunki.

Näiltä sitä poweria löytyy molemmilta. Ja komeutta.

Saksassa laki kieltää leiriintymisen, joten jouduimme sissimäisellä viekkaudella löytämään viimeisen yöpaikan Saksan metsistä. Hämärän kähmyssä liikuimme kuin ninjat ääneti metsän aluskasvillisuuden seassa, hiljaisten kirosanojen hiiskahdellessa pikkulintujen ja tuhatjalkaisten "korviin" Ääneti asettemamme riipumatot antoivat rauhallisen leposijan kahden väsyneen matkaajan tarpeisiin sopien. Saksalaisista on kuitenkin yleisesti sanottava se että heillä on hyvä muisti, sillä vielä 70 vuoden jälkeenkin he pitävät suomalaisia ystävinään.
          Hollantiin pääsimme joskus illalla 160 km matkan jälkeen. Osa kilometrien suuresta määrästä johtui ajoittaisista suunnistusongelmistamme.   Nyt istumme Zwolle nimisen kaupungin eräässä monista puistoista, öljyämme koneitamme ja kirjoitamme tätä blogia.

Torielämää Kielissä

Juna laivassa. Saksalaista insinöörityötä parhaimmillaan.

Näkymä yli Kielin

Pötkö poikineen

He kuolivat puolestamme
Muistutukseksi eläville. 

Joonas sukellusveneen vatsassa

Torpedon ja miehen välistä hellyyttä

Tuomas kurkistaa

Tuomas tietää sukellusveneistä kaiken

Iha mahoton potkuri

Tähystyshommissa

Väsynyt matkaaja

DAVID

Henni kiirehtii katsomaan Conania

Joonas tuuli tukassaan Elbellä

Joonas ja Tuomas

Kööpenhamina!

Tuomas kaupungin ytimessä

              Mikä mahtava kaupunki pyöräillä. On vaikea kuvitella, että jossain olisi pyöräilijän helpompi ja mukavampi liikkua kuin kööpenhaminassa. Autoilijat ottavat pyöräilijät hyvin huomioon ja melkein joka paikassa on pyöräilijöille tarkoitettu oma leveä kaista. Alkuun kaikki tien ylitykset hirvittivät, mutta kun ajoimme vain muiden pyörälijöiden mukana homma sujui mukavasti.
              Saavuimme kaupunkiin hieman viiden jälkeen. Meillä oli tiedossa osoite jonne meidän piti päästä, mutta tietoa siitä kuinka se tapahtuu ei ollut lainkaan. Ajoimme kaupunkiin sisään ja hieman aikaa ihmeteltyämme, rohkenimme kysyä suuntaa paikalliselta neitokaiselta. Tyttö ei osannut kertoa, mihin meidän piti mennä, mutta tarjoutui näyttämään tietä. Lähdimme seuraamaan häntä, huonoksi onneksemme pian huomasimme, että jonkinlaisen väärinymmärryksen vuoksi meidät oli ohjattu aivan väärälle puolelle kaupunkia. Noooh, neuvokkuuden, älykkyyden ja riipaisevan komean ulkomuotomme ansiosta löysimme perille tuokion haahuiltuamme. Hieman meitä jännitti minkälainen ihminen meitä olisi vastassa, koska kumpikaan meistä ei ollut aikaisemmin kokeillut sohvasurffausta.

Pekka touhuaa

Morottelua huipulta

               Pekka osoittautui mahtavaksi tyypiksi. Hänen kanssaan samassa kämpässä asui neljä tyttöä, Karoline(Den), Karina(Den), Hilma(Swe) ja Veronica(Esp). Tunsimme olomme kotoisaksi välittömästi, sillä Pekka otti meidät mukaan omaan elämäänsä siksi aikaa kun hänen luonaan olimme. Hänen kauttaan tutustuimme koko joukkoon mahtavia ihmisiä lukuisista eri maista.

Hamsteri ja Tuomas kirkontornissa

            

Komeata rakentelua Christianiassa

 Ensimmäinen ilta meillä meni palautuessa, Pekka näytti meille muutamaman paikan läheltä missä seuraavana päivänä voisimme käydä. Teimme porukalla hieman ruokaa ja tulimme tutuiksi koko   porukan kanssa. Seuraavana päivänä kiertelimme kaupungilla ihmettelemässä. Skippasimme perinteiset nähtävyydet kuten merenneitopatsaan(joka paikallisten mukaan on tylsä). Kiipesimme komeaan 1600-luvulla valmistuneeseen kirkontorniin, josta olikin komeat näkymät yli kaupungin. Tämän jälkeen kävimme pahamaineisessa Christianian vapaakaupungissa tutustumassa hieman erilaiseen elämäntyyliin. Alueella oli ns. Greenlight district josta asiasta kiinnostuneet pystyivät ostamaan mietoja huumausaineita. Tämä on kuitenkin vain pintaa. Christiania on paikka jonka asukkaat ovat normaaleja ihmisiä, jotka ovat valinneet hieman erilaisen tavan elää. Alueella on myös normaaleja kauppoja ja menestyviä yrityksiä, esim. yksi kööpenhaminan suosituimmista polkupyöräliikkeistä. Paikalliset sanovat, että siellä on joka päivä elävää musiikkia ja esimerkiksi kahvikupin hinta on kolmasosa siitä, mitä se on vapaakaupunkialueen ulkopuolella. Yhtäkaikki paikka oli mielenkiintoinen ja ehdottomasti käymisen arvoimen.
             Pekan ystävillä oli tapana kutsua kaverit kylään ja tehdä yhdessä ruokaa. Näin tapahtuikin kahtena illoista joina olimme paikalla. Tämä tarjosi meille loistavan mahdollisuuden tutustua uusiin ihmisiin ja nähdä millaista elämää meidän isäntämme viettää. Ensimäisenä illoista me valmistimme poronkäristystä Maatilatorilta saamastamme poron kuivalihasta. Käristys meni kuin kuumille kiville vaikka perinteisen puolukkahillon sijaan espanjalaisvahvistus Quillermo toi appelsiinimarmelaatia. Tämä hieman viritelty resepti nautti suurta suosiota kansan syvissä riveissä. Ruokailun jälkeen oli aika siirtyä ulos asunnosta, koska tytöt olivat aamulla menossa töihin ja kouluun. Pekka, Leni(Est), Quillermo ja me lähdimme tutkailemaan paikallisia ravitsemusliikkeitä.

Illan viettoa Bertrandtin luona.
Vas. Pekka, Karina, Stefanie(Ita), Massimo(Ita)

                  Toisena iltana oli Quillermon ja Bertrandtin(nimi saattaa olla väärin kirjoitettu) valmistaman oluen maistajaiset. Samanlainen ruoan ja ylitsevuotavaisen ystävyyden ilta oli tiedossa. Illan jälkeen Quillermo näytti meille muutaman mahtavan paikan kööpenhaminan keskustan ulkopuolella.
                  Meille urheille seikkailijoille Köpiksestä jäi hyvä maku suuhun hampaiden pesun jälkeen. Mahtavat ihmiset ja mukavat illat säilyvät mielissämme pitkään kun vietämme pitkiä ja kylmiä iltoja piiloutuneina saksalaisisiin metsiin.

Tuomas ja herkullinen juustokakku.
Taustalla Veronica ja Massimo

Kirkontorni

Katutaidetta Christianiassa

Veronica, Karina ja Leni rupattelevat

Ihmisiä syysyössä

Paljon ihmisiä Bertrandtin keittiössä

Tällästä täällä

Joonas ja Tuomas

Ruotsi pähkinänkuoressa!

Huilitauko Smålandin loistavassa polkumaastossa.

        Ruotsi on meidän osalta sitten ajettu läpi ja tässä nyt tehdään sellanen yhteenveto kokemastamme. Ensiksikin on mainittava, että ruotsalaiset ovat melko huonoja seuraavissa asioissa: kaikenlainen viljely, rakentaminen, rehellisten juottoloiden ylläpito, terassioluilla käynti(ei koske skånea), internet-mahdollisuudella varustettujen kahviloiden/baarien perustaminen. Asioita missä ruotsalaiset ovat hyviä: pukeutuminen(miehet eivät lopeta pukeutumista), meidän huonon ruotsinkielen taitomme kehuminen, pyörälijöiden huomioiminen liikenteessä, ystävällisyys, pyörien varastamatta jättäminen.
        No jotain jorinaa siitä ajamisestakin on kerrottava. Ajoimme siis noin 700km Ruotsissa. Suuria kaupunkeja joissa kävimme olivat: Tukholma, Nyköping, Norrköping, Linköping, Jönköping, ja Helsingborg(alleviivatuissa vietimme yön tai kaksi). Helsingborg vaikutti täysin erilaiselta kuin kaikki muut kaupungit joissa kävimme. Se vaikutti erittäin paljon rennommalta kaikinpuolin, kuin mikään muu jossa kävimme ja siihen olisikin mielellään tutustunut enemmänkin. Eilen olimme kuitenkin ajaneet yli 200km saapuessamme kaupunkiin, joten paukkuja ei enää riittänyt muuhun kuin syömiseen ja nukkumiseen. Skåne vaikutti muutenkin todella paljon rennommalta alueelta kuin muu Ruotsi. Yritimme jokapaikassa puhua mahdollisimman paljon ruotsia ja onnistuimmekin siinä melko hyvin. Skånessa ihmiset ääntävät ruotsia ehkä hieman tanskalaisittain, mikä tekee ymmärtämisestä vielä vaikeampaa, joten siellä jouduimme välillä turvautumaan myös englantiin.

Pönötystä sillan alla.

        Kaiken kaikkiaan Ruotsi-osiosta jäi melko positiivinen mieli, varsinkin sen osalta kuinka hyvin polkeminen siellä onnistui. Tästä kiittäminen lienee pääasiallisesti kovaa ja suunnitelmallista harjoittelujaksoamme, joka alkoi jo useita päiviä (lähes 2 päivää) ennen starttia. Ainoita ongelmia teettivät Vätternin upeissa maisemissa sijainneet hieman suuremmat nousut, joita polkiessa ylikuntoisuutemme meinasi aiheuttaa hieman väsymyksen oireita. Viimeisen päivän reilun 200km:n jälkeen molemmilla oli myös jonkinasteisia polvivaivoja, mutta se ei ole kummallekkaan uutta. Eli ei mitään mitä ei suurella määrällä erilaisia voiteita ja särkylääkkeitä pystyttäisi korjaamaan. Ihmisetkin olivat hyvin mukavia ja ystävällisiä. Varsinkin maaseudulla ihmiset joilta kysyimme neuvoa, olivat äärimmäisen iloisen oloisia ja juttelivat mukavia sen minkä pyöriemme ja matkasuunnitelmamme ihmettelemiseltä kerkesivät.

Tuomas lepuuttaa Grännan leirintäalueen parkkipaikalla.

        Tänään tulimmekin sitten jo parin kymmenen minuutin laivamatkan avulla (maksoi noin 3e) Tanskaan ja ajelimme n.40 kilsaa Helsingöristä Kööpenhaminaan, missä nyt vietämme pari yötä erään ystävällisen suomalaismiehen ja hänen kämppiksiensä vieraana sohvasurffaten. Tästä sitten kohti saksaa, mutta näistä lisää myöhemmin.

Ajotietokoneesta poimittua:
Ajettu matka: 712 km
Keskinopeus: 17,7 km/h
Max. nopeus: 50,8 km/h