Road to Gibraltar 2011: Saksaa ristiin rastiin.

Kuva yöpaikkamme sisätiloista tanskassa

Jatketaan siitä mihin jäätiin. Lähdettiin sieltä Kööpenhaminasta ajelemaan noin viikko sitten. Tanskan metsissähän on se huono puoli, että niitä on niin vähän, siksi ne kaikki ovat aidattu. Niihin ei tällainen erä-henkinen maailmanmatkaaja saa tunkeutua. Tämä metsien ja ihmisten perverssi rajoittaminen aiheutti sen että, emme voineet leiriintyä normaalisti. Neuvokkaina poikina löysimme pysähdyspaikalta yleisen käymälän. Ulko- ja miesten puolella haju oli luotaantyöntävä ja hetken mietimme, että kuinka alas tässä ollaan vajoamassa. Inva-wc/naisten wc oli kuin toista maata. Ei kun pyörät lukkoon tavarat sekä ukot sisään ja unta palloon.

Seuraavan päivänä päivänä menimme lautalla noin puolen tunnin matkan Saksaan, lautalla meidän lisäksi oli lukuisia autoja ja pyöräilijöitä sekä yksi juna. Puttgartenista(lautan satama saksassa) ajoimme noin 120 km Kieliin. Matkasta osa muodostui meidän ajoittaisista suunnistus vaikeuksistamme. Kielissä meidät otti vastaan ystävällisesti selkävaivainen Henrik Schorchewski(Henni), vanhan koulutoverimme serkku. Paikalle saapui myös toinen ystävämme serkku Timo Lääperi. Dönerkebabit syötyämme olimmekin melko valmiita nukkumaan menoon.

Viiksimiehen tähystystorni

Seuraavana päivänä Timo herätti meidät aikaisin aamulla, jotta pääsimme käymään Kielin torilla. Timolla oli suuri himo savustettuihin rapuihin, joiden hinta Kielissä on Munsteriin(Timon kotikaupunkiin) verrattuna selvästi huokeampi. Torilla oli erittäin paljon kojuja, joissa myytiin mm. paikallisia erikoisuuksia, erikoisin kaikista ehkä savustettu lehmän utare. Pääsimme myös katsomaan paikallisia nähtävyyksiä. Tästä alkaakin sotahistoriallinen osuutemme. Kielin nähtävyydet olivat pääosin I ja II maailmansodan sukellusveneveteraaneille osoitettuja muistomerkkejä. Pääsyy tähän lienee se, että Kielissä kukoistaa terästeollisuus suurelta osin sotien aikaisten sukellusveneiden rakentamisen johdosta. Yksi iso monumentti oli myös tähystystorni jonka itse herra Hitler oli aikoinaan vihkinyt käyttöön. Tämä ei ole välttämättä Kielin asukkaiden mielimuisto, mutta torni on silti vakuuttavan näköinen ilmestys ja sieltä on mahtavat näköalat kaupungin yli. Koska nyt ollaan aiheen piirissä niin lisättäköön tähän myös Jääkärimuistomerkki jossain random kaupungissa Kielin ja Bremenin välissä. Törmäsimme opasteeseen sattumalta ja ajattelimme että käydäänpä katsomassa. Katu jolla muistomerkki sijaitsi oli nimetty osuvasti Finnische Alleeksi. Sotahistoriallinen osuus nro. yksi on päättynyt.

Joonas ja Timo yksipäisen kotkan varjossa

Kielin yöelämääkin pääsimme Lauantaina katselemaan, sen jälkeen kun ystävämme Lasse oli vihdoin ja viimein saapunut päämajastaan Duissburgista. Lähdimme hiukan myöhään ja missasimme Hennin suosittelemat Reggaekemut ja ilta oli melko fiasko. Lassea oli silti hauska nähdä... Hyvä Lasse. Viikonlopun kruunasi kuitenkin sunnuntai-illan elokuvaelämys: Conan 3D saksaksi puhuttuna. Miehistä toimintaa miehisille miehille.
Maanantaiaamuna Henni oli valmistanut meille mestareiden aamiaisen läheisen leipomon suosiollisella avustuksella. Lähtö sujui kuin itsestään. Saksa oli pyöräilyyn erittäin hyvin sopiva maa muuten, mutta tuuliolosuhteet olivat erittäin läheltä tuota Aunuksen Karjalaa. Seuraava välipysäkkimme Glukstadt oli mahtava, hieman Hangon oloinen pikkukaupunki Elben rannalla, jossa yövyimme Jugend Faberge ketjun hostellissa.

Glukstadt kauniina illan hämyssä

Nyt täytyy ottaa uusi kappale vain tuon kyseisen ketjun haukkumista varten. Hostelliin saavuttuamme kaikki näytti ihan mukavalta. No, kuinkas sitten kävikään. Vastaanotossa ollut nuorehko herra hoiti asiansa suht sujuvalla englannin kielellä ja antoi meille erinäisiä papereita allekirjoitettavaksi, jotta olisimme oikeutettuja vastaanottamaan (korvausta vastaan luonnollisesti) jonkinlaiset todella viralliset kortit (pahviläpyskät), jotka avaisivat sitten meille portit heidän lukuisiin hostelleihinsa ympäri maailmaa.Näistä maksuista tai korteista ei tietenkään ollut varauksen yhteydessä mitään puhetta. Ilta oli kuitenkin jo pitkällä ja matkamiehet väsyneitä, joten olimme pakotettuja taipumaan heidän sääntöihinsä. Niinpä saimme pyörämme varastoon talteen ja avaimet varaamaamme kahden hengen huoneeseen omalla suihkulla ja wc:llä, tai niin ainakin luulimme.Oven avattuamme huomasimme kuitenkin, että suihku ja wc puuttuivat, mutta kompensaatioksi meille oli annettu pari ylimääräistä sänkyä ja yksi saksalainen mies. Mies vaikutti kyllä oikein mukavalta ja oli itsekin pyöräretkellä, mutta periaatteen vuoksi oli aika palata vastaanottopöydän ääreen.

Kummassa lienee enemmän poweria?

Samainen kaveri oli yhä päivystämässä ja saikin järjestettyä meille varaamaamme vastaavan huoneen. Ja mikä parasta, hintaakin tuli siinä samassa 12€ enemmän kuin aikaisemmin oli sovittu. Häpeäksemme täytyy myöntää, että ilmeisesti matkan ja viikonlopun rasitukset painoivat meitä vielä sen verran, että tämänkin maksoimme suht mukisematta päästäksemme vain lepäämään rauhassa. Tarkoituksenamme oli hyödyntää paikan mainostamaa ilmaista Wi-Fi yhteyttä ja siirtyä sitten huilihommiin. Yllätys oli suuri kun huomasimme, ettei tämäkään asia onnistunut, vastaanottovirkailijan todettua, ettei heillä ole verkon salasanoja. Oivallista. Eli oli aika siirtyä nukkumaan. Seuraavaksi saimme sitten huomata, ettei tämäkään tulisi onnistumaan aivan suunnitelmien mukaisesti. Meidän lisäksemme talo oli nimittäin täynnä ilmeisesti jonkinlaiselle leirille osallistuneita lapsia. Nämä pitivät luonnollisesti aikamoista älämölöä iltamyöhään saakka, ohjaajiensa kielloista suuremmin piittaamatta. Aamiaisella sama meno jatkui ja tuntuikin että oikea lepo, ainakin hermoille, alkoi vasta kun pyörämme kaartoivat pois tuon matkamme toivottavasti surkeimman yöpaikan pihasta.
Nyt kun suurimmat vihan tunteet ovat paikkaa kohtaan purettu voi elämä jatkua. Glukstadtista pääsimme, miellyttävällä tuoksulla varustetun, lossin avulla yli Elben. Seuraavan yömme vietimme Österholz-Scharmbeckissä mahtavassa pikku hotellissa, joka tarjosi sen mitä lupasi ja vielä halpaan hintaan. Paikan omistaja "Bruno" oli melko päällikkö eläjä. Mies ei vaikuttanut siltä että häntä juuri mikään kiinnostaisi mitä hotellissa, tai missään tapahtuu, silti tiesi kaiken. Huone oli erikoinen mutta toimiva ja aamiainen maittava. Kaupunki itsessään oli sokkeloinen ja hauska pikku kaupunki.

Näiltä sitä poweria löytyy molemmilta. Ja komeutta.

Saksassa laki kieltää leiriintymisen, joten jouduimme sissimäisellä viekkaudella löytämään viimeisen yöpaikan Saksan metsistä. Hämärän kähmyssä liikuimme kuin ninjat ääneti metsän aluskasvillisuuden seassa, hiljaisten kirosanojen hiiskahdellessa pikkulintujen ja tuhatjalkaisten "korviin" Ääneti asettemamme riipumatot antoivat rauhallisen leposijan kahden väsyneen matkaajan tarpeisiin sopien. Saksalaisista on kuitenkin yleisesti sanottava se että heillä on hyvä muisti, sillä vielä 70 vuoden jälkeenkin he pitävät suomalaisia ystävinään.
Hollantiin pääsimme joskus illalla 160 km matkan jälkeen. Osa kilometrien suuresta määrästä johtui ajoittaisista suunnistusongelmistamme. Nyt istumme Zwolle nimisen kaupungin eräässä monista puistoista, öljyämme koneitamme ja kirjoitamme tätä blogia.